Duunit vaihtoon

Muutama kuukausi sitten aloin olla työelämässäni taas siinä pisteessä, että kaipasin uusia haasteita. Tuo tunne on tullut tutuksi vuosien varrella kasvaneena tuskautumisena siitä, että nykyisessä työpaikassani ei ole enää hyvä olla töissä. Harvemmin lähtemiseen tarvitaan mitään suurta draamaa, vaan syyksi usein riittää pienien negatiivisten asioiden kasaantuminen ja lopulta se kuuluisa kamelinselän katkeaminen.

Lyhyen työuran aikanani olen tähän mennessä kirjoittanut viisi eri työsopimusta. Työrupeamien pituudet ovat vaihdelleet reilusta puolesta vuodesta noin kolmeen ja puoleen vuoteen. Kaikki työpaikkani ovat olleet erinomaisia ja olen oppinut jokaisesta aina jotain lisää. Mikään työpaikoistani ei ole ollut niin umpimätä, että hampaankoloon olisi jäänyt jotain pysyvää kaunaa. Siitä huolimatta asian voi ajatella myös siltä kantilta, että olen jättänyt neljä työpaikkaa taakseni syystä tai toisesta.

Vaikka IT-alalla vaihtuvuus firmojen välillä on nykypäivänä aika suurta, jaksavat haastattelijat edelleen kysellä, että miksi työsuhteeni ovat olleet niin lyhyitä. Fakta alkaa kuitenkin olemaan, että tällä alalla eläkeikään asti jatkuvat työurat yhden yrityksen palveluksessa alkavat olla aika harvinaisia. Toki huoli työntekijän sitoutumisesta on työnantajan näkökulmasta ymmärrettävää, sillä myös resursseja tuhlaavia työpaikanvaihtajia on liikkeellä työmarkkinoilla. Töissä käydään pyörähtämässä kuukausi tai pari ja työsuhdetta käytetään ponnahduslautana joko palatakseen edelliseen työpaikkaan paremmassa asemassa tai ihan vain täyttääkseen CV:tä tulevaisuuden hommien varalle.

Omalla kohdallani työpaikan vaihtoon on yleensä aina samankaltaisia syitä työpaikasta riippumatta. Yleensä ensimmäisenä itse työtehtävät ja projekti alkavat kyllästyttää ja niiden osalta kaipaa uusia haasteita. Usein sitä on jumittunut samoihin tehtäviin vuosiksi ja tuntuu, että elämä on päivästä toiseen samojen asioiden parissa pyörimistä. Joillekin tämäkin malli sopii, mutta itse vain turhaudun, jos en pääse kokemaan uusia asioita ja näkemään asioita erilaisesta näkökulmasta. Koen, että vaihtelu myös kasvattaa omaa osaamistani, kun ymmärrän, että asioita voi tehdä toisellakin tapaa.

Toinen syy yleensä on, että koen urakehityksen pysähtyvän työpaikassa täysin. Pysähtyminen alkaa näkymään työtehtävien ja vastuiden paikalleen jumittautuneisuudessa ja se heijastuu suoraan titteleihin ja palkkaan. Projektit saattavat olla myös sellaisia, että ne sitovat täysin johonkin tiettyyn rooliin ja tilaa kasvamiselle uralla ei enää ole. Joskus voi olla niin, että projektit itsessään ovat luonteeltaan sellaisia, että ne on esimerkiksi sidottu johonkin teknologiaan, josta haluaisi itse siirtyä pois ja tehdä jotain muuta. Jos omaa vapaata potentiaaliaan ei pääse hyödyntämään, niin se alkaa pidemmän päälle kasautumaan turhautumisena.

Usein syynä on myös se, että yritystä ei osata johtaa oikein ja se heijastuu kaikkeen tekemiseen negatiivisesti. Esimerkiksi YT-neuvottelut, lomautukset ja irtisanomiset sekä projektit, joita on haalittu ilman mitään selvää näkemystä yrityksen suunnasta, ovat hyviä syömään omaa motivaatiotani. Työpaikalla myös tekemisen malli saattaa joskus olla sellainen, että härvätään siellä täällä päättömästi ja työnlaatu on olematonta. Työn tulisi olla sellaista, että sitä voisi olla aidosti ylpeä.

Aivan pakan alimmaisena ovat työpaikan ihmisistä johtuvat syyt. Pääsääntöisesti ihmiset tällä alalla ovat hyvää porukkaa ja asioita tehdään aina hyvässä hengessä. Asiat saavat riidellä, mutta harvemmin kenenkään kanssa tarvitsee ryhtyä käsirysyyn erilaisten mielipiteiden takia. Joskus kuitenkin tietynlaisten jääräpäisten ajatusmallien kanssa eläminen on aika vaikeaa ja silloin ainut keino päästä niistä eroon on vaihtaa kokonaan maisemaa.

Päinvastoin monesti se viimeinen ohut repale, jonka varassa työpaikassa on enää roikkunut, on ollut ajatus työkavereiden menettämisestä. Tunne on varsin luonnollinen ja liittyy muutoksen pelkoon. Olisi kuitenkin hyvä pitää mielessä, että työpaikan vaihtaminen ei ole kuolemantuomion julistaminen työkavereille ja ihmissuhteille. Hyvät kaverit jäävät aina osaksi elämää myös työpaikan ulkopuolella ja muutenkin maailma on niin pieni, että samoja ihmisiä tulee kohdattua edelleen myös toisissa työpaikoissa. Työ tuo ihmisiä yhteen, mutta työpaikan vaihtamisen ei tarvitse erottaa meitä toisistamme.

Itse näen, että epämieluisaan työpaikkaan jääminen on aina se kaikista huonoin vaihtoehto. Vietämme niin ison ajan elämästämme töissä, että jokapäiväisen tekemisen tulisi olla sellaista, että asian kanssa voi elää kärsimättä. Työhyvinvointi on osa kokonaishyvinvointiamme ja vaikuttaa sitä kautta kaikkeen mitä teemme. Hyvin töissä voiva ihminen on hyvin voiva ihminen myös kotona.

Vielä tähän mennessä yksikään työpaikan vaihdos ei ole jälkikäteen kaduttanut. Totta kai joka kerta työpaikkaa vaihtaessa käy läpi saman tunteiden skaalaan pelosta, epävarmuudesta ja haikeudesta, mutta ne ovat lähinnä ohi meneviä olotiloja. Jokaisen työpaikan olen ottanut avoimin mielin vastaan ja kokenut asiat paremmaksi kuin entisessä työpaikassa. Vaihtamalla paranee, on kyllä pitänyt joka kerta hyvin paikkaansa.

Mitä itse olet mieltä asiasta? Oletko joskus käynyt läpi samoja ajatuksia? Jos olet Matrixin käyttäjä, niin tule juttelemaan kanavalle: #uuksun-blogi:privacytools.io. Jos olet ihan pihalla, että mikä Matrix, niin käy tutustumassa myös muihin kirjoituksiini: https://uuksu.fi/blog

PS. Tsekkaathan myös kotisivuni osoitteessa https://uuksu.fi