3. maaliskuuta 2026

Tekoälyn uhkakuvia

Tekoälykehittäminen on vielä lapsenkengissään ja kuten mikä tahansa uusi teknologia, se herättää niin hyvin perusteltuja argumentteja, kuin järjettömiä pelkoja. Samat aiheet toistuvat usein blogikirjoituksissa ja keskusteluissa. Olen nostanut esille näistä jokusen ja pohdiskellut, onko peloille todella syytä.

Tekoälykehittäminen on mielenköyhää

Kun ohjelmistokehittäjältä kysytään, että mitä hänen työssään on mielekkäintä, usein vastauksena on, että itse koodaaminen. Koodaaminen on oma taiteenlajinsa, jossa mielen akrobatian kautta tyydyttävään lopputulokseen pääseminen aiheuttaa roppakaupalla mielihyvää. Jos koodaaminen jatkossa tarkoittaa yksinkertaisten kehotteiden kirjoittamista, tekoälyagentin valvomista ja koodin katselmointia, katoaako koodaamisesta kokonaan mielekkyys?

On totta, että tekoälytyökalut siirtävät koodaaminen työnpainoa varsinaisesta koodin kirjoittamisesta muualle. Ohjelmistokehittäminen muuttaa muotoaan enemmän ohjelmistosuunnitteluksi, jossa koodarin on tekoälyagenttien kanssa toimiessa joskus hypättävä niin tuoteomistajan, projektipäällikön kuin arkkitehdinkin kenkiin. Muutosten etukäteen suunnittelusta tulee tärkeintä ja varsinaisen koodin tuottamisesta sivuseikka.

Silti pohjimmiltaan kyse on edelleen ongelmanratkaisusta, johon tarvitaan loogisesti ajattelevan kehittäjän työpanosta. Syvä ajattelu suunnittelun parissa voi johtaa yhä samanlaiseen flow-tilaan, johon nyt kehittäjät voivat päästä koodaamisen kautta. Perinpohjaisen suunnittelun kautta syntynyt tyydyttävä lopputulos voi tuottaa myös mielihyvää ja luoda työtä, josta lopulta voi olla myös ylpeä.

Tekoäly tuottaa laadutonta koodia

Tekoäly on työkalu siinä missä muutkin. Sillä ei ole laaduttomuuden agendaa, vaan sen arvaamattomasta luonteesta johtuen tekoälyn ulosanti on oletuksena satunnaista ja kaikkea syleilevää. Tekoälylle on annettava selvät nuotit, joiden mukaan se tuottaa koodia.

Tekoälyssä ja ihmiskehittäjässä on se yhtäläisyys, että kun kummallekin antaa huonot lähtökohdat kehnoilla spekseillä ja yhteisten laatuvaatimusten puutteella, kummatkin tuottavat tasapuolisen varmasti yhtä huonon lopputuloksen. Jos koodista toivotaan laadukasta, sille on asetettava laadun kriteerit ja näitä on väsymättömästi valvottava. Riippumatta työkalusta, laiskuus ja välinpitämättömyys johtaa aina laaduttomuuteen.

Suurin vastuu tässä on siis lopulta tekoälyä hyödyntävällä kehittäjällä. Tekoälylle ei saa antaa liikaa valtaa tehdä päätöksiä ja sen työtä on kaitsettava. Lopputulos on aina käytettävä ihmisen edessä arvioitavana ja tekoälyn tekemiin virheisiin ja puutteisiin on puututtava. Tämä on ennen ja aina pätenyt myös puhtaasti ihmisen kirjoittamaan koodin ja mikään ei varsinaisesti ole muuttunut, vaikka koodia eri tavalla nyt tuotetaankin.

Tekoäly vie juniorikehittäjien työt

Tekoälyn on ennustettu monilla aloilla vaarantavan erityisesti uraansa aloittelevien työntekijöiden töitä ja ohjelmistoala ei ole tästä poikkeus. Kun aikaisemmin uransa alkupolulla taivaltaville on annettu helpompia "hanttihommia", herää nyt kysymys, että miksi vaivautuisimme perehdyttämään näitä töitä oikealle ihmiselle, kun tekoäly tekee samat työt pienemmällä vaivalla, monenkerroin nopeammin ja halvemmalla? Pitkässä juoksussa tässä on kuitenkin kyse matalalla roikkuvan hedelmän poimimisesta.

Tämän päivän aloittelijat ovat huomisen ammattilaisia, mutta fakta on, että ilman uran alkupään kivikkoisia, mutta opettavaisia kokemuksia, saamme seuraavan sukupolven, jonka pohjatiedot ovat valmiiksi heikkoja. Kun tällaiselle työntekijälle sitten annetaan esimerkiksi tekoälytyö valvottavaksi, voi olla, että kokemus ei riitä näkemään sellaisia asioita, joita aikaisemmin on opittu kantapään kautta.

Kiusausta ulkoistaa kaikki yksinkertaisimmatkin työt tekoälylle on pyrittävä välttämään ja kulttuuria, jossa junioreita mentoroidaan ja koulitaan tulevaisuuden varalle, on yhä vaalittava. Niin kauan, kun koodaaminen, vaikkakin tekoälyä hyödyntäen, vaatii ohjelmointikielten, loogisten ongelmien ja teknologian ymmärtämistä, on perinteiselle koodarille edelleen tarvetta. Jokaisen nyt ohjelmistoalalla toimivan vastuulla on, että emme tarkoituksella heikennä seuraavan sukupolven mahdollisuuksia toimia kehittäjinä ja samalla ammu itseämme jalkaan laaduttomuudella ja hyvien käytänteiden unohtamisella.

Tekoälystä tulee harvojen huvia

Niin kauan, kun suuret kielimallit pyörivät vain isojen toimijoiden konesaleissa, niistä tullaan perimään maksua. Ohjelmistoalalla maksun pyytäminen erilaisista työkaluista ei varsinaisesti ole kovin poikkeuksellista, mutta tekoälyn kohdalla ero on siinä, että tekoälykehittäminen tulee muuttamaan jokaisen koodarin arkea ja tästä laaditaan ohjelmistoalalle vakioita, joita jokaisen kehittäjän tulisi osata hyödyntää. Vakavaraisilla yrityksillä on maksukykyä ostaa tekoälytyökaluja työntekijöilleen, mutta kuinka käy harrastelijoille tai vasta-alkajille, jotka auttamatta jäävät jalkoihin?

Tekoälytyökalut voivat lisätä eriarvoisuutta, jonka kuiluna on lähinnä yksilön ja eri tahojen maksukyky. Tekoälyä tarjoaville yrityksille luovutetaan myös valtavat määrät valtaa päättää, että kenellä työkaluihin on pääsy ja miten niitä käytetään. Maailmassa, jonka soisi muuttuvan entistä avoimemmaksi ja antavan jokaisella yhtäläiset mahdollisuudet kehittyä, on vaarana, että vain harvat valitut pääsevät hyödyntämään tekoälytyökaluja.

Pienenä toivonpilkahduksena tällä saralla ovat avoimet tekoälymallit, joita rajoitetussa määrin voidaan ajaa myös paikallisesti. Näidenkin kanssa kuitenkin rajoittavana tekijänä on mallien kouluttaminen, joka vaatii toistaiseksi tavallisen tallaajaan saavuttamattomissa olevaa laskentatehoa. Todellinen läpimurto syntyy, kun riittävän kykeneviä malleja pystytään sekä kouluttamaan, että ajamaan kuluttajalaitteilla ja niiden kehitysvastuu siirtyy suurten yritysten käsistä yhteisölle.

Tekoäly varastaa koodia

Tekoälyn potentiaalista koodivarkautta voidaan lähestyä ainakin kahdesta eri näkökulmasta. Ensimmäinen on se, että onko tekoälymallin kouluttamiseen käytetty luvatta sellaista koodia, jota sen kehittäjät eivät ole luvittaneet hyödynnettäväksi. Toinen pelko taas liittyy siihen, että vuotaako tekoälyn käsittelemä koodi luvattomasti sellaisille tahoille, jotka normaalisti eivät koodia pääsisi näkemään, tallennetaanko tätä koodia ja käytetäänkö sitä taas tulevien mallien kouluttamiseen, jolloin se teoriassa voisi päätyä myös kolmannen osapuolen käyttöön.

Suljettujen mallien osalta harvat yritykset ovat täysin avoimia sen suhteen, millä datalla malleja on koulutettu. Lähtökohtaisesti voidaan ajatella, että mitä enemmän laadukasta dataa on tarjolla, sitä laadukkaampia malleista tulee ja kouluttamiseen haalitaankin lähes kaikki, mitä irti saadaan. Internetissä on tarjolla valtavat määrät avointa lähdekoodia, esimerkiksi GitHubin kaltaisissa palveluissa. Pitkälti tämä data on vapaata riistaa tekoälymallien kehittäjille ja lieneekin yrityksen eettisestä näkemystä kiinni, noudatetaanko eri projektien lisenssejä. On kuitenkin myös hyvä huomata, että monet lisenssit eivät suoranaisesti rajoita koodin käyttöä tekoälymallien kouluttamiseen ja myöskin ratkaisematta on se, että onko avoimen koodin käyttäminen kouluttamiseen ylipäänsä sen käyttöehtoja rikkovaa toimintaa.

Tekoälymalleja hyödyntävien asiakkaiden osalta säännöt ovat kuitenkin jokseenkin selkeämpiä, ihan jo lain näkökulmasta, sekä malleja tarjoavien yritysten omista peloista hyödyntää potentiaalisesti suljettua lähdekoodia. Niin kauan, kun tekoälymallit pyörivät jonkun toisen konesalissa, on olemassa teoreettinen mahdollisuus sille, että koodia tallennetaan ja hyödynnetään johonkin muuhun, mahdollisesti myös vihamieliseen tai eettisesti kyseenalaiseen toimintaan. Terve järki on siis hyvä olla kädessä, kun tekoälylle luovutetaan kriittistä koodia, mutta myöskin täyden vainoharhaisuuden tarvetta on syytä harkita. Jos tekoälyä tarjoavat yritykset jäävät kiinni asiakkaidensa koodin luvattomasta hyödyntämisestä, on tämä pitkälti kuolonjulistus yritystä kohtaan ja siksi ainakin tällä hetkellä palveluntarjoajat vannovat mieluummin yksityisyyden nimeen.

Tekoälyn eettisyysongelmat

Ennen muinoin, kun koodatessa pärjäsi lähinnä paikallisesti ajettavilla työkaluilla, jotka olivat joko isojen tehojen kaupallisia tuotteita tai avoimen lähdekoodin projekteja, ei koodatessa ensimmäisenä tullut mieleen eettiset kysymykset. Tekoälyt ovat teknologiana suhteellisen uusia ja niiden ympärillä velloo epämääräinen eettisten ongelmallisuuden utu, jonka moni lähinnä tietämättömyyttään surutta ohittaa. Vaikka tekoälyt mahdollistavatkin paljon sellaista, josta joitain vuosia sitten vain haaveiltiin, on syytä pysähtyä miettimään, että minkä kustannuksella hyödyt syntyvät.

Tällä hetkellä tekoälymallit pyörivät konesaleissa ja niiden ajaminen kuluttaa terawattitunneittain energiaa. Energian tarve synnyttää paineen uusille energianlähteille ja on fakta, että vihreän siirtymän ollessa vasta vaiheessa, ei tämä energia aina ole ympäristön kannalta puhtainta. Energia on kallista varsinkin länsimaissa, joka taas johtaa siihen, että tekoälyjä kehittävät kaupalliset tahot siirtyvät kuluttamaan energiaa niihin maihin, joissa säännöstely ympäristöasioissa on puuttellisempaa ja energiaa voidaan tuottaa esimerkiksi ympäristön ja ilmaston kannalta haastavissa hiilivoimaloissa. On tietenkin mahdollista, että tekoäly vuosien varrella kasvattaa niin paljon energiantarvetta, että se kiihdyttää puhtaampien energialähteiden kehitystä, mutta se jää toistaiseksi nähtäväksi. Nämä huomioiden, jokaisen olisi hyvä miettiä omalla kohdallaan, että mitkä hassut tekoälykokeilut voisi jättää tekemättä ihan vain ympäristöä ajatellen.

Toinen näkökanta eettisyyteen liittyy ihmisoikeuksiin. Esimerkiksi tekoälymallien kouluttamiseen käytetty RLHF-tekniikka (Reinforcement Learning from Human Feedback) altistaa köyhimpien maiden alipalkattuja ihmisiä arvioimaan tekoälyn tuottamaa, joskus jopa groteskia materiaalia. Tekoäly itsessään ei myöskään toimi aina eettisesti, sen nojatessa oman koulutuksensa vinoumiin, jotka saattavat tehdä siitä tiettyjä osapuolia suosivan tai väärän tietoa levittävän. Aina ei myöskään tekoälyn kouluttamiseen käytetty materiaali ole välttämättä eettisesti kestävää, kun se tällä hetkellä nojaa pitkälti lainsäädännön puutteeseen. Tekoälyt vaikuttavat ihmisiin monilla tavoin ja vaikutukset eivät ole aina pienen ihmisen näkökulmasta optimaalisinta.