29. huhtikuuta 2026
Luottamus koetuksella
Kun viime keväänä otin Claude Coden käyttöön, tajusin nopeasti, että tässä todellakin on koodaamisen tulevaisuus ja mahdollisuudet tekoälyn kanssa ovat lähes rajattomat. Siitä lähtien olen kehittänyt lähes päivittäin niin monenmoisia tarpeeseen tulleita pieniä skriptejä kuin monimutkaisempiakin työkaluja ja jopa suuruudenhulluutta hipovia ideoita. Tekoäly on tarjonnut minulle mahdollisuuden moniin projekteihin, joihin minulla ei ole aikaisemmin yksinkertaisesti riittänyt rajallinen aika ja jo valmiiksi täytenä läikkyvä aivokapasiteetti. Tekoäly on ollut päivittäin tietenkin myös käytössä työmaailmassa, jossa tuotan sille parhaani mukaan asiakkaille arvoa. Yksinkertaisuudessaan tekoäly on muuttanut täysin sen, miten ohjelmointiin suhtaudun ja miten itseäni sitä kautta ilmaisen.
Kuten moni muukin, olen panostanut paljon Anthropicin tekoälymallien ja työkalujen opiskeluun. En ole tämän kanssa yksin, koska käytännössä ensimmäisenä kovan tason pelurina Anthropic sai lyötyä jalkansa oven väliin ja myytyä oikeasti ajatuksen siitä, mitä agenttipohjainen kehittäminen voi parhaimmillaan olla. Alkuun kaikki toimikin hyvin ja tulokset olivat juuri sitä, mitä luvattiin. Nyt viimeisten kuukausien aikana tästä on kuitenkin ruvennut kasvamaan suuri murheenkryyni, kun Anthropic ei pysty vastaamaan räjähdysmäisesti kasvavaan kysyntään. Käyttökokemus on ollut kaikkea muuta kuin loistelias, ja massiivinen turhautuminen on hiipinyt hiljalleen päivittäiseen tekemiseen.
Tekoälyn käytössä riepoo tällä hetkellä suuresti se, että käyttäessäsi tekoälyä ja ulkoistaessasi sille osan taidoistasi olet täysin jonkun kolmannen osapuolen oikkujen armoilla. Käyttäjän näkökulmasta tekoäly on täysin musta laatikko. Se, mitä laatikon sisäpuolella tapahtuu, on täysin pimennossa. Kun tekoälyn kanssa päivittäin touhuaa monenmoisten ongelmien parissa, oppii ajan kanssa huomaamaan myös sen, kun tekoäly ei toimi, ja ettei se enää toimi samalla tavalla kuin aiemmin. Mitään on vaikea todistaa, mutta en suinkaan ole yksin luulojeni kanssa. Sen vain huomaa, että nyt kaikki ei ole kunnossa.
Pahimmat häiriöitä aiheuttavat tekijät kiteytyvät ongelmiin, joita kutsun turmion kolminaisuudeksi.
Ensimmäinen tekijä on tekoälyn keinotekoinen hidastuminen. Muistan, kun tekoälyä ensimmäisiä kertoja käyttäessäni ei ollut yhtään tavatonta, että vastauksen ongelmaan kuin ongelmaan sai sekunneissa ja korkeintaan minuuteissa. Tästä tuli nopeasti lähes kiertävä vitsi: "tähän olisi mennyt viikko, nyt tein sen parissa sekunnissa". Nyt kun palvelut ovat ruuhkaisempia kuin koskaan ennen, ovat parin sekunnin vastaukset hyvin harvassa. Ei ole varsin tavatonta, että Claudella kestää vastata minuutteja tai joskus jopa kymmeniä. Näen, että yksikään token ei oikeasti liiku ja Claude Coden käyttöliittymä kehtaa valehdella päin naamaa, että se mietiskelee jonkin ongelman parissa. Mistään muusta tässä ei ole kyse kuin siitä, että istut todellisuudessa jonossa odottelemassa vuoroasi.
Toinen tekijä ovat käyttörajat. Tekoälyn käyttö perustuu yleensä joko token-perusteiseen laskutukseen, jossa maksat jokaisesta tekoälyn sisään ottamasta ja ulos sylkemästä tokenista tietyn verran, tai laskutukseen, jossa tietyllä määrällä rahaa saat vastineeksi jonkin määrän käyttöä. Ongelmana onkin, ettei kukaan todellisuudessa tiedä, paljonko nämä rajat oikeasti ovat kullakin palveluntarjoajalla ovat. Olen käyttänyt itse lähes alusta alkaen Clauden Pro-tilausta, johon on mielestäni kuulunut aina kohtuullinen määrä käyttöä, mikä on varsin hyvin riittänyt monenmoiseen puuhaan. Nyt Anthropic on kuitenkin kiristänyt vaivihkaa rajoja, ja sen kyllä huomaa tuntuvasti päivittäisessä käytössä. On turhauttavaa, että käyttörajat eivät riitä enää oikein mihinkään, ja juuri kun pääset hyvään vauhtiin, homma pahimmillaan jatkuu tekoälyn puolesta vasta tuntien päästä. Tuntuu, ettei rahalle saa vastinetta, kun tietää, mitä samalla summalla on aikaisemmin saanut. Nopeasti kipuavien prosenttien tuijottelu on myös melko ahdistavaa, vaikka voittaa se yhä sen, että joutuisi miettimään missä kohti tili on tyhjä, kun tokeneita palaa roppakaupalla joka sekunti.
Kolmas tekijä on tekoälyn tyhmentyminen. Tämä on kolminaisuuden osista vaikein todistaa, mutta tekoälyä pitkään käyttäneenä sen vain oppii tunnistamaan. Vaikka tekoälyn toiminnassa jonkin verran arvuttelua onkin, on mielenkiintoista, miten joinain päivinä tekoäly ei vain kykene tuottamaan samaa tulosta kuin mihin se on aikaisemmin pystynyt. Tämä ilmenee monin tavoin, mutta esimerkiksi yksi selkeä oire on se, kun tekoäly kesken oman ajattelunsa rupeaa kyseenalaistamaan itseään tai jopa jo kerran tekemiään toteutuksia. Välillä Claude unohtaa, miten suomea puhutaan, tai se ei kykene noudattamaan selkeitä ohjeita. Välillä tekoäly tekee amatööritason virheitä, ja välillä menossa ei vain ole päätä eikä häntää. On mahdollista, että kun Anthropic ei kykene vastaamaan kasvaneeseen kysyntään, väännetään jossain automaattisesti ruuvia pienemmälle ja satunnaisesti valikoiden käyttäjille tarjoillaan kvantisoitua, halvempaa ja siten myös tyhmempää mallia. Kun tekoäly sitten käyttäytyy typerästi, on toteutuksia välillä pyydettävä uudestaan, ja tämä saa mainitut, jo valmiiksi tiukassa olevat käyttörajat hupenemaan entistä kovempaa tahtia. Kun tähän yhdistää vielä odottelun, alkaa soppa olemaan pitkälti valmis.
Kolminaisuuden tekijöille yhteistä on se, ettet voi mihinkään mainituista asioista täydellä varmuudella omalla toiminnallasi vaikuttaa. Keskustelut ovat täynnä poppaskonsteja, joilla ehkä saat enemmän irti maksamastasi tilistä, mutta ihan rehellisesti mainittujen ongelmien ei lähtökohtaisesti pitäisi olla edes tavallisen kuluttajan ratkaistavia. Tilanne, jossa työkalu joskus toimii ja joskus ei, on melkoisen järjetön, eikä ole ihme, että hallinnan tunteen puuttuminen aiheuttaa monissa itkua ja hampaidenkiristystä.
Turmion kolminaisuuden päälle kasaantuu myös muita pienempiä ongelmia, jotka eivät varsinaisesti edistä asiaa. Jos Anthropicia on uskominen, tuntuu Claudessa ja Claude Codessa olevan jatkuvasti bugeja, jotka omalta osaltaan aiheuttavat turmion kolminaisuuden ilmentymistä. Anthropicin tapa toimia on välillä myös varsin kummallinen, mistä esimerkkinä on vaikkapa käyttörajojen mielivaltainen resetointi kesken laskutuskauden tai heidän luottamusta murentavat kokeilunsa poistaa maksavilta kuluttajilta palveluita. Pahin yksittäinen tekijä on myös se, että vähän väliä Clauden palvelut ovat kokonaan poissa käytöstä tai vähintään vikatilassa, etkä silloin pääse edes hyödyntämään tiliäsi.
Kuluttajan näkökulmasta paras vaihtoehto olisi äänestää lompakollaan ja jättää Anthropicin ekosysteemi taakseen. Turhauttavaa on kuitenkin se, että vioistaan huolimatta Claudet ovat tälläkin hetkellä kyvykkäimpiä malleja ja Claude Code on erinomainen työkalu. On iso kynnys hypätä kilpailijan tuotteeseen, vaikka esimerkiksi OpenAI:n GPT ja Codex kirivätkin Anthropicin jalanjäljissä ja ovat varmasti varsin varteenotettavia vaihtoehtoja monille. Ongelmana on kuitenkin se, ettei täyttä lupausta paremmasta ole, eikä ole myöskään mielekästä siirtyä käyttämään heikompaa vaihtoehtoa. Tekoälylisenssit ovat myös sen verran kalliita, että vaikka vain kokeilumielessä muutaman tilauksen pitäminen yhtä aikaa alkaa jossain kohti kuivattaa pankkitiliä, ja näin kokemusta muista työkaluista ei kunnolla pääse kertymään.
Palveluntarjoajalta toiselle hyppiminen ei kuitenkaan ratkaise pohjimmaista ongelmaa, että tekoäly on jonkun toisen hallussa ja se taho yksin päättää siitä, mitä sinulle tarjoillaan. Kuluttajansuoja on tässä äärettömän huono, eikä ole ihme, että tekoälyä tarjoavilta tahoilta on jo ehditty vaatia lainsäädäntöä ohjaamaan avoimuutta. Valonpilkahduksia on viime aikoina näkynyt idästä, kun muutamat kiinalaiset mallit ovat löytäneet markkinoille. DeepSeek, Kimi, GLM, MiniMax ja Qwen ovat hyviä esimerkkejä avoimista malleista, joita pystyy jo nyt teoriassa ajamaan raskaalla raudalla täysin riippumattomasti ja joiden ulosanti alkaa hiljalleen saavuttaa lippulaivamallien tuloksia. Haluaisin uskoa tulevaisuuteen, jossa tekoäly saadaan optimoitua niin tehokkaaksi, että sitä pystytään lopulta ajamaan kotiraudalla, ja kolmannen osapuolen palvelut jäävät vaihtoehtoiseksi käyttötavaksi niille, jotka eivät halua omaa tekoälyään itse ajaa. Aika näyttää, päästäänkö tähän koskaan vai jääkö tämä vain haaveuneksi.
Tekoälystä on tullut osa arkea, ja uskon edelleen sen voittokulun ongelmista huolimatta jatkuvan. Clauden kanssa olemme kuitenkin lähestymässä murtumispistettä, jossa asioiden on muututtava parempaan suuntaan, tai joku muu tulee ja korjaa koko potin pöydältä. Kuluttajana haluaisin, että voisin jälleen luottaa Anthropiciin, mutta nyt ilmassa on liikaa epävarmuutta, epäilyksiä ahneuden voitosta ja suoraan sanoen arveluttavaa käytöstä kuluttajaa kohtaan. Jos ongelmat ovat aidosti siinä, että käyttäjiä on tällä hetkellä yksinkertaisesti liikaa, voisin ymmärtää Anthropicin tuskaa, jos tähän liittyisi edes ripaus aitoa avoimuutta. Anthropicilla olisi paljon annettavaa, mutta ainakin omat ajatukseni pyörivät lähinnä siinä, palaavatko asiat ennalleen vai hyppäänkö sopivalla hetkellä kilpailijan kelkkaan. Olemme ehtineet jo tottua siihen hyvään, mitä Claudella on tarjota, ja ajatus siitä, että vanhaan pitäisi palata, tuntuu lähinnä oudolta.
Joten näillä puheilla, arvon Anthropic, koettakaa saada homma taas luistamaan. Kiitos.